Verkkokauppamme on avattu ja omia suosikkejamme valikoimasta

ekologiset tuotteet

Hei teille kaikille!

Olemme viimein saaneet ekologisten tuotteiden verkkokauppamme avattua! Idea ympäristöystävällisten tuotteiden verkkokaupasta syntyi jo viime vuoden puolella, mutta kuten ehkä arvaattekin, idean vieminen käytäntöön asti otti oman aikansa. Pohdimme esimerkiksi kovasti, minkälaiset tuotteet auttaisivat meitä ja asiakkaitamme kohti luontoystävällisempää kulutusta mahdollisimman vaivattomasti. Meille oli myös tärkeää löytää kauppaamme tuotteet ja yhteistyökumppanit joiden takana voimme itsekin seistä.  Esittelemmekin teille tässä postauksessa muutaman suosikkituotteemme. Luonnollisesti valikoimamme koostuu tuotteista joista itsekin pidämme, mutta muutama tuote ansaitsee mielestämme ihan erityismaininnan .

 

1. Soijavahakääreet

soijavahakääreet

 

Mehiläisvahakääreet ovat olleet hitti vuonna 2019 ja olimme todella innoissamme törmätessämme näihin vegaanisiin vaihtoehtoihin. Nämä soijavahakääreet ovat todella monikäyttöisiä, sopivat niin ruuan säilömiseen kuin vaikkapa saippuan pakkaamiseen reissuun. Korvaat soijavahakääreillä näppärästi mm. muovipussit ja elmukelmun. Kestävät jopa vuoden käytössä ja kaiken lisäksi ovat nättejä kuin mitkä.

2. Bambukuitu kestovanulaput

kestovanulaput

Kestovanulaput ovat löytäneet tiensä jo lukuisten ihmisten ihon puhdistusrutiineihin. Ekopandan kestovanulaput on valmistettu bambukuidusta, joka tekee niistä erityisen ihanat käyttää. Bambukuitu on nimittäin jopa 50% puuvillaa imukykyisempää ja huomattavasti pehmeämpää eivätkä ne raavi herkkää ihoa. Lisäksi nämä vanulaput kestävät käytössä pitkään eivätkä nukkaannu. Voisi melkeinpä sanoa että nämä laput ovat kestolapuille samat kuin mitä kashmir on villalle. 😉

3. Luomu Sheavoide

sheavoi luomu

Luonnollinen sheavoi on hämmästyttävän monikäyttöinen mitä tulee ihonhoitoon. Se sopii niin kasvoille, vartalolle kuin huuli- ja jalkavoiteeksi. Erityisesti kuivaihoinen hyötyy sheavoin käytöstä, sillä se lukitsee tehokkaasti kosteuden iholle. Sheavoiteeseemme ei ole lisätty mitään ylimääräistä, ei liioin säilöntä- tai väriaineita.

4. Konjac sieni

konjac sieni

Olet ehkä kuullutkin tästä ihonhoidon ihmesienestä, mutta oletko jo kokeillut itse konjac sientä? Konjac kasvista peräisin oleva sieni sopii erinomaisesti hoitavaan ihonpuhdistukseen aamuin illoin. Se sisältää runsaasti ihoa elvyttäviä mineraaleja ja kivenäisaineita, kuten esimerkiksi sinkkiä ja kalsiumia. Kevyesti kuorivan ja verenkiertoa vilkastuttavan käsittelyn jälkeen iho on sielä kuin vauvan pylly. Valikoimastamme löytyviä konjak sieniä ei ole kemiallisesti käsitelty eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Sopivat jokaiselle ihotyypille.

5. Jaderulla

jaderulla ja gua sha kivi kasvohierontaan

Halusimme ehdottomati jaderullan valikoimaamme, ja nimenomaan aidosta jadesta valmistettuna. Aito jade on arvokkaampaa kuin monet kivet joita ”jaderullissa” käytetään, mutta mielestämme joka pennin arvoista. Jaderulla tuntuu iholla todella miellyttävältä ja sen verenkiertoa ja kuona-aineita poistavat ominaisuudet näkyvät välittömästi muutaman minuutin käsittelyn jälkeen. Säännöllisellä käytöllä iho kiinteytyy ja heleytyy selkeäti. Aidon jaderullan tunnistaa pienen pienistä mustista pisteistä kivessä ja siitä että se viilenee supernopeasti kylmässä.

6. Bambu aktiivihiili ilmanraikastaja

bambu aktiivihiili ilmanraikastin

 

Bambu aktiivihiili ilmanpuhdistaja on toimiva ja täysin luonnollinen tapa raikastuttaa niin kotisi, komerosi, autosi tai kenkäsi tai mitä ikinä nyt sitten haluatkaan. Hiili imee itseenä paitsi hajut myös haitalliset kemikaalit huoneilmasta. Erityisen vaikuttuneita olimme sen kyvystä poistaa sukkahien haju tennareista.

7. Catteco Tyrni Shampoopala

catteco tyrni shampoopala

Tähän Cattecon Tyrni shampoopalaan rakastuimme välittömästi! Se tekee juuri sen mitä lupaa; pesee tehokkaasti ja tuuheuttaa. Lisäksi sen laadukkaat öljyt saavat hiukset kiiltämään ja näyttämään terveiltä. Vaikka Tyrni shampoopala on todella hoitava, ei se kuitenkaan lähmää hiuksia tai tee niistä rasvaisen näköisiä. Ja mikä parasta, se on myös erittäin hellä päänahalle!

8. Ilona Luonkos öljypuhdistuskakut

Ilona Luonkos

Näistä Ilona Luonkosin puhdistuskakuista oli mahdotonta valita, suosikkia, niin ihania ne ovat kaikki! Iho tuntuu pesun jälkeen niin pehmoiselta, eikä ollenkaan kiristävältä näin talvellakaan. Ei mikään ihme että ne ovatkin saavuttaneet jättisuosion käyttäjiensä keskuudessa. Niiden ainut ”huono puoli” on se, että ne tuoksuvat niin herkullisilta että ne tekisi mieli syödä!

9. Juomapullo ruostumattomasta teräksestä

muoviton vesipullo

Muovisia pulloja ei pitäisi veden tai muidenkaan säilömiseen mielellään käyttää, sillä niistä irtoaa muovin kemikaaleja nesteeseen ja ovathan ne aikamoinen rasite ympäristöllekin. Lasipullot ovat näppäriä mutta melkoisen raskaita ja alttiita hajoamaan. Onneksi ongelmaan on ratkaisu, nämä ruostumattomasta teräksestä valmistetut juomapullot. Ne ovat superkevyitä ja pitävät juomat oikean lämpöisenä pitkään. Ja ovathan ne nättejäkin, vai mitä pidätte?

10. Selluloosa siivousliinat

muoviton tiskiliina

 

En olisi ihan heti uskonut kirjoittavani ylistystä selluloosa siivousliinoille, mutta tässä tapauksessa on melkeinpä pakko. Yllätyimme ihan itsekin, miten paljon laadukkaammalta ja imukykyisemmiltä ne tuntuvat muovisiin verrattuna. Selluloosa omaa nimittäin ainutlaatuisen kemiallisen rakenteen, jonka vuoksi se pystyy imemään painoonsa verrattuna 15 kertaisen määrän vettä itseensä.

Oletteko sinä jo ehtinyt kokeilla jotain tuotteistamme? Mikäli olet kerro meille omat suosikkisi! 🙂

Verkkokauppamme on avattu ja omia suosikkejamme valikoimasta
Siirry sivun alkuun